Jazzin ABC

Jazzin ABC

1/5: GROOVE

 

”[gru:v] (engl. = ura), populaarimusiikin piirissä rytmiryhmän luoma musiikillinen pohja.” 
(Virtamo: Otavan musiikkitieto A-Ö, 1997)

 

Suora käännös ”ura” on verraton lähtökohta tälle hankalasti suomentuvalle termille, jonka yleisiä esiintymiskonteksteja jazzin lisäksi ovat mm. soul ja funk. Groove on transsia hipova tunnelma, jossa musiikki lähtee ikään kuin urautumaan, soljumaan, kellumaan. Ja kun ko. menevyys on saavutettu, ja rytmi alkanut tehdä itsensä tykö, tuppaa se aiheuttamaan kuulijan niskassa pulu-/kyyhkysmäisiä nytkyviä, rytminmukaisia elkeitä. Mutta niskan ohella, grooven tulokulman ollessa oikea, myös menojalka alkaa aktivoitua. Groove on yhteissoiton saumattomuuden mukanaan tuomaa ”pelittämistä”, jota ei yksikään ihmisolento tule koskaan pystymään kirjoittamaan tai piirtämään vakiintuneen viisiviivastomme sisään. 

 

Ällös sekoita groovea esim. räppäreiltä tuttuun flow'hun, improvisatorisempaan hurmostilaan, joka toki soveltuu tietyissä tilanteissa grooven alakäsitteeksi. Myös inspiraatio viittaa eri asiaan, eli mystiseen, ylhäältä annetun kaltaiseen luomistilaan, jonka olemassaolosta kiistellään. Toki groovella voidaan myös viitata yleiseen fiilikseen tai kuulumisten sujuvuuteen, ts. onko elämä urillaan: ”Kuis groovaa?” Eikä vanha kunnon svengikään kaukana groovesta ole: molemmissa liikutaan ajatuksen tasolla, mutta svengi mieltyy swing- ja foxtrot-maisella tavalla hillitymmäksi kuin alkukantaisempi, mustempi groove.

 

Hullun Musiikkitiedemiehen korviin kantautuneista grooven kuvauksista ja vertauskuvatuksista ylivoimaisesti paras on vanha kunnon vankkurin pyörä. Tiedättehän, semmoinen puolainen, kuin Intian lipussa tahi Postipankin ammoisessa logossa. Kappale lähtee käyntiin, vankkuri liikkeelle. Pyörä pyörii tovin kuten kuuluu ­- mutta hetikohta alkaakin näyttää siltä, että pyörä alkaa pyöriä hitaasti taakse päin!

 

Juuri sitä on groove. Hyväilevää rytmisilkkiä paitsi korvillemme, myös koko tanssitahtoisalle vartalollemme.

2/5: SCAT

 

”[skät] (engl.), merkityksettömistä tavuista koostuva soittimellinen laulu jazzissa (erit. Louis Armstrong v:sta 1926, Cab Calloway).” (Virtamo: Otavan musiikkitieto A-Ö, 1997)

 

Ei, laulaja (mitä todennäköisimmin) ei saanut aivoinfarktia, vaan hänpä päätti alkaa scätätä/skätätä! Päästäksensä skättiin kiinni kannattaa maallikko-kuulijoiden palautella mieleen ne hupaisat jazzin onomatopoeettiset vähättelysanat takavuosilta: ”Se on semmoista skääbädääbää skiljaduubaa diibadaabaa vaan!” tms. Kyseinen scatiin viittaava ”dissaus” ei suinkaan ole kovin reilua, koska scat edustaa jazzia maanläheisimmillään, primitiivisimmillään – ja miksei myös punkeimmillaan: onhan siihen jokaisella mahdollisuus täysin ilmaiseksi. Se tosiasia, ettei kaikilla musikaalisilla ihmisillä ole ennen vanhaan ollut varaa soittimiin, on takuulla edesauttanut merkittävässä määrin skätin evoluutiota.

 

Skätti on improvisaatiopohjaista, muttei suinkaan satunnaista. Onnistunut scat-laulutekniikka vaatii tarvittavan määrän harjoitustoistoja, jazz-ajattelua ja lihasmuisti-bodausta. Taitava scattaaja lausuu musiikillisin fraasein. Paljastettakoon kuitenkin tässä, että scat on mukana hyvin monen soittajan soolosoitossa. Joskus kun kuuntelette oikein tarkkaan esim. pianosooloa, saattaa kuulla soittajan hyräilevän tai peräti tavuilla laulavan samaiset äänet. Sillä usein soolo, jonka pystyy myös laulamaan, on miellyttävän kuuloinen ja koherentti. Ja koskee joskus myös puhaltimia, esim. huilua, jonka äänten samaan aikaan hymiseminen aikaansaa hauskan levottoman efektin.

 

Jatkotutustumishaluisille Hullu Musiikkitiedemies suosittelee esim. Shooby Tayloria, jonka ”scat” on yhtä paljon skättiä kuin se ristikoista tuttu korttipeli, sekä iskelmällisemmältä puolelta uuden kunnon Dallapé-orkesterin erinomaista ”Kissa vieköön” (Jeepers Creepers) -sovitusta, jonka tiimellyksessä kuullaan Juha Kortehiston esittämänä sangen herkullinen, murahtelevampaa sorttimenttia oleva scat-pätkä.

3/5: CHORUS

 

”[ko:rəs] (engl. lat. chorus < kreikk. khoros = piiritanssi), kuoro, kertosäe.” (Virtamo: Otavan musiikkitieto A-Ö, 1997) 

 

Choruksen (chorusin?) käsite tekee jazz-kontekstissa tepposet, joten chorusta on hyvä lähestyä yllä mainitun perinteisen käsityksen kautta.

 

Jättäkäämme piiritanssi historian hellään huomaan ja keskittykäämme k:lla alkaviin määritteisiin, joista syntyvät mielikuvat perinteisen choruksen ymmärtämiseksi ovat mitä parhaimmat. Moninaiset nimittäin ovat ne kappaleet, joissa esitettävä säkeistöosuus huipennetaan kertosäkeessä mukaan tulevin lisäinstrumentein, joihin voidaan lukea myös kuoro. Mutta mikäli choruksien alkamiskohdat on siitä huolimatta hankala paikantaa, voi alkaa pohdiskella niitä kappaleita, joita laulamme mielellämme yhdessä, muttemme muista sanoja kuin vasta kertosäkeen tullen. Tällaisiksi vakiintuneita suosikkiviisuja ovat esimerkiksi ”Vielä on kesää jäljellä”, ”Poing poing poing” ja ”Sä kaunehin oot”. Huomionarvoista on myös, ettei chorus välttämättä sijaitse kappaleen puolivälistä loppuun. Hyvä muistisääntö on ns. Titanic-muistisääntö: Frederikillä alussa, Dionilla normipaikassa.

 

On myös mahdollista olla allerginen choruksille. Loistava englantilainen stand-up -koomikko Tim Vine tunnustaa kyseenomaisen yliherkkyytensä YouTube-palvelussa saakka: 

 

Filosofia perustuu yksinkertaisilta tuntuvien asioiden monimutkaistamiseen. Voitaneen siis ajatella jazzin olevan musiikin filosofiaa. Niinpä jazzissa chorus ei tarkoita samaa kuin muussa musiikissa. Onneksi em. esimerkkien kautta choruksen jazz-merkityksen saa helposti haltuun ynnäämällä. Lisäätte vain noihin kaikkien kappaleiden kertosäeluun ympärille kaikki lihat, rasvat ja jänteet, jolloin chorus kattaa koko kappaleen alusta loppuun. Ja mehän tiennemme, että jazz-kappale on usein lyhyt, yhden osan käsittävä, jolloin on helppo puhua pelkästä choruksesta. Sekakokoonpanoissa helposti syntyviä väärinkäsityksiä voi vähentää mm. suomentamalla jazz-chorus teemaksi. ”1-2 kertaa chorus/teema läpi, soolot, ja chorus vielä kerran” on usein kuultu jazz-standardin (= tunnetun, vakiintuneen jazz-kappaleen) ajo-ohje. 

 

Hullun Musiikkitiedemiehen sydäntä lämmittää erityisesti perinteisen tyyppisen choruksen/kertosäkeen rennompi ilmaus ”kertsi”, jonka kohdalla suomi ei ole jyräytynyt anglismin jalkoihin. Mutta mitäpä, jos anglismista olisikin tällä kertaa selkeyttävää apua? Ehkäpä jazzarit voisivat vakiinnuttaa käyttöön oman versionsa ”chortsi”?

4/5: BREAK

 

”[-eik] (engl. = keskeytys, katko), 'breikki', jazzissa lyhyt, tav. 1-2 tahdin säestyksetön soolotaite, usein kappaleen aloittavan teemachoruksen lopussa siltana soolochoruksiin.” (Virtamo: Otavan musiikkitieto A-Ö, 1997)

 

Break/breikki on Hullun Musiikkitiedemiehen Jazz-ABC:n tämänkertaisesta vokabuläriteettipaketista harhaanjohtavin. Breikkihän on tauko, paussi, breikki: eikö silloin pitäisi olla lakisääteisesti hiljaa, viettäen light-versiota strikestä/streikistä, joka taas tarkoittaa soiton totaalista lopettamista, kunnes muusikkoliitto antaa luvan jatkaa. Eikä breikin omaksuntaa helpota yhtään takavuosien nuorisomusiikkityyli breakdance, jonka b-sana perustuu funk-musiikkikappaleitten herkullisimpiin lyömäsoitinkohtiin. Ei mitään taukojumppaa siis.

 

Muttei myöskään totaalista jarrua: olennaista jazz-breikissä on nimittäin se, että muiden vaiettua yksi soittajista jää soittamaan lyhyen, yleensä improtun välisoiton tai soolonpätkän, joka toimii siltana sovittuun kohtaan, jolloin kaikki soittajat liittyvät taas mukaan. Käyttipä eräs vanhan liiton kuoronjohtaja breikistä kerran vekkulinkömpelöä, majesteetillisempaa nimitystä välifanfaari: kyseinen termi lieni hänen omansa.

 

Painotettakoon vielä, ettei breikkiä tule sekoittaa italialaiseen, klassiseen termisukulaiseensa tacet, joka sitten viittaakin kaikkien soittajien hiljenemiseen sovituksi ajaksi. Tämän myötä Hullu Musiikkitiedemies ei voi kuin jäädä miettimään kahta väkisinkin syntyvää kielellistä ihmettelynaihetta:

 

1) Jos italialaisilla on tuo tacet, eikö amerikkalaisilla (jazz-muusikoilla) pitäisi olla mute?
2) Jos jenkki-jazzareiden breakissa jää kuitenkin yksi soittaja pitämään pakkaa koossa, eikö heillä kannattaisi olla vastineena myös everyone, jossa kaikki muusikot yhtä lukuunottamatta musisoivat?

5/5: KOMPPI

 

”(lyh. engl. accompaniment = säestys), säestys, säestysryhmä (erit. jazzissa ja rockissa). (Virtamo: Otavan musiikkitieto A-Ö, 1997)

 

Hiukankin suuremmille ikäluokille tämä mystisyyttä hohkaava komppi on bilderbergiaanis-elitistisiä freejazz-muurarius -mielikuvia tuova uppo-outo mantra, jota Klaus Järvinen vähän väliä toisti Levyraadissa. Keskuudessamme kulkee yhä hälyttävä määrä ihmisiä, joille ei koskaan selvinnyt, mikä se komppi oikein oli. 

 

Komppi on kappaleen säestyskuvio tai -malli, useimmiten rytmiikkaan pohjautuva, mutta joskus komppi voi toki perustua myös säveliin, joiden toistuessa voidaan alkaa puhua myös riffistä. Säestyskontekstin alakäsiteviidakossa kompin käsite rönsyää kiehtovasti mm. tahti- ja tyylilajien puolelle, mutta onneksi hyvinkin kansantajuiselle tasolle. Voidaan esimerkiksi luetella 3/4-tahtilajissa kulkevia komppeja (esim. valssi, masurkka, hambo), tai lähteä pilkkomaan valssin eri komppimahdollisuuksia (esim. merimiesvalssi, musette-valssi – tai jazz-valssi). Mutta tietenkin myös soitinkohtaiset ja assosiatiiviset kompit ovat täyttä todellisuutta, esim. leirinuotiokomppi ja Bo Diddley -komppi (kitara), Albertin basso -komppi (piano) sekä ratsujääkärikomppi (koko komppiryhmä: yleensä rummut, [sähkö]kitara[t], [sähkö]basso sekä koskettimet)

 

Suomen kieleen komppi on tarttunut rajoitetusti. Komppaajaa mieluummin puhutaan säestäjästä, eikä kompilla juuri koskaan tarkoiteta säestävää ryhmää: varmuuden vuoksi käytetään pitempää määritelmää komppiryhmä. 

 

Eikä komppia sisäistääkseen tarvitse lähteä kotiurkukauppiasta edemmäs kalaan. Keskuudessamme kulkee yhä hälyttävä määrä ihmisiä, jotka eivät koskaan ole tulleet vilkaisseeksi lapsensa, lapsenlapsensa tai lastenlastensa aloittelijacasioa tai -yamahaa. Siinä ne ovat: kotiurun kojelaudalla siististi listattuina ja numeroituina, kompit, yleensä vasemmalla puolella. 

 

Hullu Musiikkitiedemies jää unelmoimaan päivästä, jolloin komppaus-termin (← accompaniment) alafinessiksi vakiintuu harmonikkasäestystä merkitsevä kordaus (← accordion). Sitä odotellessa hän toivottaa jazz-henkisen rytmimusiikin ystävät äärimmäisen tervetulleiksi neljänteen Salo Jazzfestival -tapahtumaan!